Vuoden -38 hirsitalo ja pihapiiri. Perinnerakentamista, talon kunnostusta vanhaa kunnioittaen. Inspiraatioita, entisöintiä, näpertelyä.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lämpöinen löyly on keskeneräisenkin kotisaunan

Jälleen on syksyn ankeus ja pimeys vieneet voimavarat ja kaikki ylimääräistä aikaa ja energiaa vaativa toiminta, kuten blogin päivittäminen, on kuihtunut minimiin. Pienelläkin näpertelyllä on kuitenkin ollut vaikutuksensa ja lokakuun aikana saatiin sauna siihen kuntoon, että päästiin saunomaan. Nyt onkin sauna lämmennyt lähes joka ilta ja kaikessa keskeneräisyydessään se tuntuu suurenmoiselta!


Näkymä saunan ikkunasta on niin kiva, että ikkunan pielilautojen puuttumista tuskin huomaa





 Makuuhuoneeseen löytyi mummon jäämistöstä ihanat luonnovalkoiset verhot ja niihin virkattu pitsi on löytynyt talon ullakolta, ilmeisesti vanhan emännän käsialaa. Verhot ripustettuani huoneessa tuoksui hetken Kirkonkylän mummola ja tuli niin hyvä mieli. Ja ikävä mummoa.









 Talon uuneissa ollaan pidetty tulta päivittäin ja hyvin on lämmintä riittänyt. Sukkapuikot on kilissyt kilpaa paukkuvan hiilloksen kanssa.










Lintujen talviruokintaa ja tuikkulyhtyjä pilttipurkeista
Tämä aamu aloitettiin juhlavasti brunssilla. Hyvää isänpäivää!






3 kommenttia:

  1. Olipa mukava käväistä vilkaisemassa taas teidän blogia. Lisää kuvia,

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä teillä ja mikä brunssi,wau!

    VastaaPoista
  3. Hämmästelimme tässä koko perheen voimin, miten valtavasti Kanala on muuttunutkaan käynnistämme puolitoista vuotta sitten. Oli todella hauska lueskella blogia ja katsoa kuvista miten projektinne on edennyt. Eniten taisi naurattaa Veikon rukki-pyöräily, sen olisimme halunneet nähdä. Ainon käsityökuvaukset ovat panneet mielikuvitukseni liikkeelle ja minulta löytyisi paljon materiaalia sinne sinulle työstettäväksi. Olet saanut aikaan niin paljon kaunista kotiinne. Minulla tahtoo aika vain karata käsistä ja en oikein saa mitään valmiiksi...
    Mukavaa alkanutta vuotta tois puol jokkee ja suomee, tiältä savonmuan laijalta suopellon pellon pientareelta

    VastaaPoista