Vuoden -38 hirsitalo ja pihapiiri. Perinnerakentamista, talon kunnostusta vanhaa kunnioittaen. Inspiraatioita, entisöintiä, näpertelyä.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Eräpäivä lähestyy

 Pian vaihtuu elokuu ja kuun puoliväliin mennessä pitäisi asua jo Kanalalla.  Nyt olisi hyvä aika ruveta ressaamaan kaikkea keskeneräistä ja kaaosta , mutta onneksi ollaan tehty sopimus että ei ressata. Ei siis tarvi ressaantua vaikka taloon ei tule vielä lämmintä vettä eikä ole sisävessaa eikä kylpyhuoneesa ole vielä aloitettukkaan laatoitusta, keittiössä ei ole kalusteita (jääkaappi ja tiskikone on kuistilla matkalla keittiötä kohti) ei vettä , eikä viemäriä. Kaikkien näiden asioiden kimpussa kuitenkin tehdään koko ajan kovasti töitä ja ehkä jo ihan pian koittaa se ilonpäivä kun hananvipua kääntäessä saadaan sisälle lämmintä vettä.  Mutta töitä pyritään tekemään edelleenkin hyvällä mielellä. Ja ressaamatta.




Kiitos vielä kerran tapetointiavusta. 

 Sisäpintojen puolesta taloon vois jo vaikka muuttaakin. Keittiö saatiin tapetoitua ja tapettivalinta tuntuu oikealta. Keittön kaapinovet on ajatus maalata punaiseksi, rungoista tulee valkoiset. Kaappien välitilaan tulee valkovihreä yrttikaakeli ja kodinkoneet on mustia. Kaapistot vaatii kuitenkin vähän pajoitusta ja paneutumista joten alkuun ajateltiin korvata kaapistot Lundian hyllyillä, niitä kun on kesän aikana tullut jemmattua.


Keittössä valkovihreä "Puolukka"-tapetti
 Sauna ja pesuhuone ovat  lähes viimeistä pintaa vaille. Sillä aikaa kun mä olen keskittynyt sisällä maalaus ja tapetointihommiin, Pauli on paiskinut kylpyhuoneen ja saunan parissa. Viimeviikko on mennyt Paulilla lähinnä sähkö-ja putkimiehen haalareissa. Talossa ei tarvi enää juuri roikkaa ja työmaavaloja kun valot saa päälle modernisti seinänappia napsauttamalla. Kellarin pumppuhuoneessa töröttää arvokkaan näköisenä valtava lämminvesivaraaja johon on hitsattu putkilähtöjä taloa kohti. Siitä voisinkin tehdä ihan oman postauksen kunhan uskaltaudun kameran kanssa kellariin.


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Viimeistä pintaa

 Sateinen ja epävakainen sää ei ole haitannut työntekoa Kanalalla. Ollaan paiskittu sisähommia ja vihdoin päästy kerros kerrokselta pintaan. Puukuitulevyt on esiliisteröinnin ja ruuvinreikien kittauksen jälkeen paperoitu. Levyjen saumakohtiin kiinnitettiin ensin vedellä kassanauha ja sen päälle liisterillä sanomalehtikaistale; näin saatiin liikuntasauma ja toivottavasti vältytään tapetin repeämiseltä. Sen jälkeen röpelöiseen levyyn liisteröitiin sanomalehtiä ja sen päälle rullasta Ikean piirrustuspaperia "alustapetiksi".

 Lattiat maalattiin "vanhanajanharmaalla" lattiamaalilla. Valkeat alustapetit ja harmaa lattia kirkastivat sisäilmettä jo suuresti. Jenni innostui maalariavuksi ja yhdessä saatiin homma hoidettua parissa päivässä. Maalihöyryssä jutut pysyi sopivan kevyinä ja mieli iloisena. Kiitos Jenni, olit iso apu!



 Viikonloppureissulla poikettiin  Pihlgren & Ritolan tehtaalla tapettiostoksilla. Edellisenä iltana valittiin netissä sopivat ehdokkaat ja paikanpäällä valinta oli helppo. Velupoika tarjoutui talkooavuksi tapetoimaan ja ammattilaisen ottein sujahti tapetit seinille. Itse koitin heilua hanslankarina liisterisudin varressa...
Valtavan suuri kiitos Kari!




Olohuoneessa tapetti "Kuninkaansali"








Pauli ruuvasi pistorasiat samantien paikalleen



Makuuhuoneen tapetti  vihreä "Oratuomi"



Meidän ahkeroidessa Kanalalla Leena ahkeroi tyttöjen kanssa kämppää muuttolaatikoihin. Kiitos Leena! Kiitos koko Tikkakosken porukka! Tuntuu hyvälle! Ette arvaakaan kuinka hyvälle...










tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kesälomaa...

Kesä ja lomailijat, tervetuloa. Järjestämme maksuttomia työleirejä. Palkkiona hyvä mieli ja tyytyväinen  emäntä ja isäntä. Emppu ja Jontte piipahtivat pari päivää, suurimman osan ajasta Jontte heilui tontilla kaivurin kanssa. Salaojat saatiin vihdoin umpeen ja patolevyt paikoilleen seinän vierustoille. Ylimääräiset maakasat on tasattu ja pihaliittymä tehty kestäväksi. Kanalan päädystä lähti pari puuta ja siihen kaivettiin kuoppaa pihasaunan perustuksia ajatellen. Odotusten mukaisesti siitä paljastui kallio varsin pinnasta mitä joutunee jonkin verran louhimaan....
 
 
Kaivurihommia valvoi  virallisen näköinen mies




 Suurkiitokset Jontte, mihin olisimmekaan joutuneet ilman sinua!





 Tällä viikolla vielä:

Kuisti ja kodinhoitohuone pääosin villotettu (kiitos Sepi) ja ilmastointiputket asennettu.















 Kuistin seinät paneloitu.



Keittiön katto maalattu kahteen kertaan.