Vuoden -38 hirsitalo ja pihapiiri. Perinnerakentamista, talon kunnostusta vanhaa kunnioittaen. Inspiraatioita, entisöintiä, näpertelyä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Iita Wilhemiinan kabi


Iita Wilhelmiinan kaappi löytyi traktoritallista ja oli löydettäessä hurjassa kunnossa. Vasemman puoleinen ovi oli irti ja karvalaudoista kyhätyillä hyllyillä oli öljyisiä painavia työkaluja. Alunperin kaappi on ollut valkoinen ja maalattu sitten vaalean vihreäksi ja maali on kauttaaltaan halkeillut  ihanan rosoiseksi. Tallikäytössä pintaan on vaan roiskunut rumasti erivärisiä maaleja ja öljyjä.

Kaappi on veistetty käsin umpipuusta. Sisäpuolella on puiset koukut, ja ehkä kabi on alunperin tarkoitettu vaatekaapiksi. Heti ensimmäisen kerran kaapin nähtyäni tiesin, että siitä tulee meille keittiöön astiakaappi. Oikean puoleisessa ovessa on sisäpuolella omistuskirjoitus.


 Kaapin takalevy on tehty käsin vuollusta ponttilaudasta ja laudat oli irrallaan sikinsokin toinen toistensa lomassa. Aluksi irrotettiin ovet ja sitten takalaudat. Ne hiottiin kevyesti ja käsiteltiin Osmocolorin vahalla. Ovien pintaan yritettiin löytää mahdollisimman samansävyinen maalin kuin siinä ennestään oli ja siveltiin maalia aivan ohuesti jotta vanhan maalin lohkeillut pinta ei peittyisi.
 Kaappi imuroitiin ja pestiin sisäpuolelta ja käsiteltiin samalla vahalla kuin ovet.
 Takalevy koottiin uudestaan vanhoista laudoista. Apuna käytettiin hiukan viimeistelynaulainta ja uusia listanpätkiä, että saatiin kaapista jämäkkä. Alareunan parissa viimeisessä laudassa oli rotan jyrsimä reikä, joten ne laudat jouduttiin korvaamaan panelilla. Lopuksi maalattiin koko kaappi vielä ohuelti vaalean vihreällä maalilla.
 Lukkoreikään löytyi  sopivasti entisenkaltainen peitelevy ja avain Bauhausista.

 Ja sitten projektin mukavin vaihe: kuppien ripustelu koukkuihin. Tammisaaresssa reilut kaksi vuotta sitten pakatut astiat oli ihana löytää uudestaan pahvilaatikoista.


 Hyllylevyjen reunaan on tarkoitus kiinnittää pitsit, mutta muuttotohinassa ompelulaatikko pitseineen on hävinnyt, joten niistä sitten joskus myöhemmin.


Inspiraation kynsissä ompelin vielä verhokapat keittiön ikkunoihin ja taittelin rautalangasta ja kanaverkosta Iittalan Kivi-lyhdyille roikottimet ja ripustin ne kattoon. Pauli asensi kattoon pistorasiat; sain vielä hillittyä itseni, etten laittanut joulutähtiä ikkunoihin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti