Vuoden -38 hirsitalo ja pihapiiri. Perinnerakentamista, talon kunnostusta vanhaa kunnioittaen. Inspiraatioita, entisöintiä, näpertelyä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Muutto takana elämä edessä

Saatiin muutto kutakuinkin kunnialla hoidettua ja elämä alkaa tasaantua täällä uudessa paikassa. Nyt on ollaan pari päivää "nautittu" lomasta Kanalalla puurtaen. Saatiin lomalaisia kylään Kuusamosta ja heidän kanssaan vietettiin kaksi helteistä kesäpäivää purkuhommissa. Tiistaiaamuna saatiin jätelava pihalle ja iltapäivään mennessä se oli lastattu ääriään myöten täyteen rojua. Ryysysäkit, sohvat ja lastulevyt sai kyytiä. Yläkerrassa lajiteltiin laatikkotolkulla vanhoja lehtiä laatikoihin. Siellä oli hymyt ja avut ja turunsanomat sulosessa sekamelskassa aina 50- luvusta vuoteen 2000. Hauskimpia ja vanhimpia otettiin makupaloiksi talteen, loput kierrätykseen.
Alakerrassa alkaa olla seinät hirsipinnalla ja pölykin laskeutumassa. Mitään ikäviä yllätyksiä ei levyjen takaa ole paljastunut; hirsi on aivan terveen ja kuivan näköistä. Yksi piilotettu ikkuna löytyi makuuhuoneen seinästä ja olkkarin ja eteisen välisestä seinästä löytyi oviaukko mikä onkin aukaistu jo aikaisemmin. Mukavalta näyttää ja projekti tuntuu päivä päivältä enemmän omalta. Illalla käytiin Paulin kanssa vielä ajelulla talolla ihmettelemässä ja suunnittelemassa keittiön sisustusta. Huomenna romuäijä käy tyhjentämässä lavan ja tuo sen tyhjänä takaisin. Sikäli huomisen päivän ohjelma ja aikataulu on tiedossa; romun ajoa auringonnoususta auringonlaskuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti