Vuoden -38 hirsitalo ja pihapiiri. Perinnerakentamista, talon kunnostusta vanhaa kunnioittaen. Inspiraatioita, entisöintiä, näpertelyä.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ulkohommia

Sateisesta syksystä huolimatta Kanalalla ollaan paiskittu ulkohommia. Ennen pakkasia ja tuiskuja on saatava talon ulkovuoraus siihen kuntoon, ettei puhuri kovin puhalla nurkissa.
 Ennen tuulensuojalevyjen naulausta tehtiin viimeiset hirsikorjaukset olohuoneen ikkunan alle. Tällä kertaa ammattihirrentekijältä haettiin uusi hirsipaikka, itse työn teki alusta loppuun isäntä itse.


 Tuulensuojalevyt naulattuina.  Sen päälle koolaus ulkoverhouslautaa varten. Naapurin isäntä tarjosi auttavat kätensä, kiitos Jouni, olit iso apu!

Tippalistan asennusta










 Ulkoverhouslauta paikalliselta sahurilta, rimat löytyi edellisen isännä jäljiltä navetasta.






 Ulko-ovet tilattiin Puustamolta Kuusamosta käsittelemättömänä ilman panelointia. Pintaan laitettiin siskonpaneeli ja pohjamaali. Ovet on tarkoitus maalata punaisiksi ja kunhan uusi kevät koittaa ja maalauskelit, meillä tehdään keittomaalia ja talo maalataan keltamullalla!











Talven kylmiä ajatellen käytiin Jennin kanssa peittokaupassa ja ostettiin porukalle paksut ja painavat talvipeitot! Lisäksi minä olen saanut hyvällä syyllä istua keinutuolissa sukkapuikkojen ja paksun villalangan kanssa, lämmikettä talven varalle... Tulkoon talvi ja pakkaset, me tarkenemme!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti