Vuoden -38 hirsitalo ja pihapiiri. Perinnerakentamista, talon kunnostusta vanhaa kunnioittaen. Inspiraatioita, entisöintiä, näpertelyä.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Voihan murkku minkä teki...

Tässä vähän kuvia viimeaikojen aikaansaanoksista ja löydöksistä.
Yläkerran seinän hirsipaikkaa.
Korjattu seinä suihkuteltiin  booraksilla, jotta ötökät pysyy loitolla.



Yläpohjan tukirakenteiden veistoa.

Turunsanomia uusiokäytössä



Keittiön ja kellarin purkua.

Kellarin jämäkät kolmikerroksiset kiviseinät oli helppo purkaa. Sortui tönäisemällä!


Tähänastisista yllätyksistä masentavin. Keittiön ikkunan alta löytyi vanha muurahais(?)/lahovaurio. Onneksi se on paikallinen ja hirsimiehen mukaan ikkunan alta helppo korjata. Muiden ikkunnoiden aluset näyttää ehjiltä.

Saman ikkunan alapuolella alimmainen hirsi menee vaihtoon. Kellarista on hönkinyt kosteutta niin että hirsi on alareunasta aika heikossa kunnossa. Hirrentekijä tulee ensiviikolla hoitamaan homman, eikä pitänyt sitä edes mitenkään kummosena.


Navetan ahdinkoa on vaikea vangita kuvaan. Hallin katto ei vaikuta ollenkaan niin roikkuvalta kuvassa kuin se todellisuudessa on.  Viime viikonloppuna Pauli ja Samppa tyhjensi tiilet tuon roikkuvan osan päältä ja virittivät pressun siihen suojaksi. Tulevana viikonloppuna hallia on aikomus oikaista tunkkaamalla ja vahvistaa katon tukirakenteita.
Paistaa se päivä risukasaankin!
Ovi salaiseen puutarhaan.

"Olen kuin vanha talo. Jos lakkaat lämmittämästä minua, rapistun." -Rasa
                                                     

2 kommenttia:

  1. siistiä!! ei ole tullu kanalassa käytyä aikoihin ku aittelin etteivät ole päivittäneet lokia mutta etteikö vain. laitin droidiin kirjamerkin niin heleppo tulla pistäymään! tsemppiä harrastukseen!!

    VastaaPoista
  2. Voe, kun on mukavan näköistä. Teillä sitä on tekemistä. Hyvällä mallilla purkaminen teillä talossa. Kohta pääsette rakentamaan. Ei pääse talakoihin, on tuo matka niin pitkä eikä lentoyhteyttäkään ole. Mutta ollaan hengessä mukana. upi

    VastaaPoista