Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Ensikäynnistä jäi mieleen inho ja pakokauhu - ja ihana hirsiseinä portaikossa.
Talo oli jäänyt ilman asukkaita 10 vuotta sitten, mutta sitä ei ollut koskaan tyhjennetty; vaatteet oli jäänyt kaappeihin, huonekalut, matot, laskut, sanomalehdet, ruuat jääkaappiin... Kymmenen vuoden aikana kylän nuoriso oli käyttänyt taloa tukikohtanaan ja tuhonnut vandaalimaisesti kaiken mitä voi. Mikään ei ollut siellä mihin se oli ehkä joskus jätetty. Ulko-ovelle saakka lattian peitti polviin asti ulottuva kerros paperisilppua, vaatteita, puunkarahkoja. Huonekalut oli hakattu päreiksi. Siirapit ja sokerit kaapista oli pärskitty ympäri seiniä. Olohuoneen lattialla oli pidetty nuotioita. Ja kaiken kuorrutteena oli kilokaupalla hiiren papanoita.
Mutta.
Siellä oli puiset peiliovet. Lastulevyn alta paljastui kovaa hirsiseinää. Muovimaton alla kopsakkaa lankkulattiaa. Keittiössä oli ehjä puuliesi. Kammarissa kaakeliuuni, salissa pönttöuuni... Näihin minä ihastuin.
Lisäksi.
Pihassa on useita "vaihtelevankuntoisia" piharakennuksia täynnä romua ( lue "aarteita"). Tallissa oli toimiva traktori. Siihen Pauli ihastui. Tästä alkaa meidän projekti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti