Vuoden -38 hirsitalo ja pihapiiri. Perinnerakentamista, talon kunnostusta vanhaa kunnioittaen. Inspiraatioita, entisöintiä, näpertelyä.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisviikon puuhia

Kevät ja takatalvi. Lumien sulettua pääsi omenapuiden kimppuun. Viimekeväänä siistittiin osa ja loput nyt. Kuolleet oksat sahattiin pois ja poltettiin tynnyrissä. Samalla karsittiin villiintynyttä pajukkoa, saatiin pääsiäiskoristeet vahingossa.








 Uunimuuraus on edistynyt mukavasti, lopullinen muoto alkaa hahmottumaan. Kuvassa näkyvät alumiiniliuskat ja kupariputket on kuorimuurauksen alle jäävät lämmönkeräimet.








Arinan pohja ja hiililuukku.


Puu-uuni leivinuunin kyljessä. Puulieden viereen tehtiin vielä kaluste sähköuunille. Uunin edustan lattiapinnoite vielä mietinnässä. Voisko siihen laittaa punatiiliä?

Sähkölieden kansi on pitkän harkinnan, pähkäilyn ja ideoinnin lopputulos. Mietittiin kivitasoa, kaakeleita ja betonista valettua kantta, kunnes Pauli sai älynväläyksen tehdä sen raudasta! Metalliverstaalta ostettiin  pala paksua levyä, johon tehtiin keraamisen liesitason kokoinen reikä. Savonlinnassa sukuloidessa otettiin taso mukaan ja isännät kävi koneistamasssa reunaan samanlaisen profiilin kuin puulieden tasossa. Ja ai että tuli hyvä! Suurenmoinen kiitos Ollille asiantuntemuksesta ja osaamisesta!
Mallattiin tasoa jo vähän paikalleen. Oikeasta reunasta pitää joku milli vielä leikata pois että asettuu paremmin. Sen jälkeen taso hiekkapuhalletaan ja käsitellään liesimustalla kuten puuliesikin.

Kellarissa olevan pumppuhuoneen fiksailua vesimittaria varten.
                                                       



Löytöretki puuverstaaseen


Kärryn(?)pyörä. Voisko siitä tehdä lampun?
Peltisiä kahvipurkkeja
Höyläpenkki, ikkunoita
Käyttökelpoisia listoja metritolkulla.

Isännälle polkupyörä




Kaikenkokoisia puulaatikoita.





Kiviportaat metsässä. Miten ne saatais meille.



Kaikki on hyrskyn myrskyn. Kaivanto vesiputkelle ja viemärille. Ensiviikolla meille tulee hanavesi!

Kahvitauko kuusen alla.

3 kommenttia:

  1. Alakaa kohta vetää vertoja muikunperkkauskoneenkeksijälle nuo käyttöveden lämmönkeräysvehkeet.

    VastaaPoista
  2. Kuule Kanalan emäntä! Onko sulla noita tonkkia niin monta, että raaskit mulle myydä yhden? Sopis Kontiolan pihalle, on ihanan näköstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä useampia, mutta en uskalla vielä luvata mitään. Meillä on tarkoitus laittaa tonkkia vesiastioiksi pihasaunaan... Jahka niin pitkälle päästään...

      Poista