Vuoden -38 hirsitalo ja pihapiiri. Perinnerakentamista, talon kunnostusta vanhaa kunnioittaen. Inspiraatioita, entisöintiä, näpertelyä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Valmista!

Vihdoin ollaan siinä vaiheessa että listat alkaa olla paikoillaan ja paikat ojennuksessa. Vanhoja listoja ei joka paikkaan löytynyt, joten päädyttiin siihen, että tehtiin vanhojen listojen mukaan terät ja jyrsittiin listat itse ( kiitos Saulille!)



 Makuuhuoneen kattoon lyötiin paneelit paikalleen ja katto maalattiin pellavaöljymaalilla. 


Makuuhuoneen ja olohuoneen välinen pariovi on vielä maalattava pariin kertaan.

Kuvia varten olisi tietysti voinut vähän siivoilla ja stailata, mutta ei tässä ole tarkoitus antaa mitään sisustusvinkkejä vaan esitellä että listat on todellakin saatu paikalleen.



Pihasaunassa ollaan saunottu urakalla ja kanalaa siivoiltu , että saataisiin siitä majoitustilaa kesävieraille. Niistä laitan erillisen postauksen kunhan ne saadaan siivottua semmoiseen kuosiin että viitti esitellä.


tiistai 4. elokuuta 2015

Kanalasta pihasaunaksi

Pihasaunan runkoa on työstetty kevättalven aikana pikkuhiljaa varvi kerrallaan. Isännän pitkän kesäloman ansioista projekti on nytkähtänyt viimeisen kuukauden aikana mukavasti eteenpäin ja ensimmäiset löylyt on toiveissa saada vielä tämän syksyn aikana. Tosin nyt ollaan päätetty (!!) että tätä projektia ei oteta käyttöön ja sauna ei lämpiä ennenkuin se on sisäpuolelta kokonaan valmis!


Kesäloman alussa näytti siis tältä.

Kattotuolien rakennuksessa ja niiden paikalleen asennuksessa oli apukäsinä Mikko ja Kari, kiitos heille!
Talon vanhat kattotiilet pistettiin uusiokäyttöön. Sopivasti oli talon apparipoika kesälomalla niin allekirjoittanut itse (puoli)maratoonarinjaloillaan kipusi tiilet katolle;) Sanoiko joku ettei ole erikseen miesten ja naisten hommia?

Sahalta haettiin tuuppeensahattua lankkua terassipuuksi ja lauteeksi. 

Isäntä ite tyytyväisenä terassikahvella.

Piippu muurattu vanhoista tiilistä.

Lauderunko salvottuna seinähirsiin kiinni, ei keiku eikä nitise;)


Vanhoja lattialankkuja määrämittaan leikattuina ja höylättyinä...


...ja takorautasaranat päälle naulattuina saatiin saunaan ovi.



Ei siitä enää paljoa puutu, että päästään saunomaan. 



perjantai 3. lokakuuta 2014

Yleisön pyynnöstä...

Jos joku luulee, että meillä on projekti valmis kun ei päivityksiä ilmaannu, on väärässä. Ja jos joku samasta syystä luulee, ettei meillä enää tapahdu mitään, on sekin väärässä. 
Yläkerran "valmistumisen" jälkeen Rane Rakentaja on siirtynyt ulkohommiin kunnianhimoisena (lue utopistisena) haaveenaan saada pihasauna jouluksi saunontakuntoon. 
Pihasauna on tarkoitus rakentaa 'jätehirsistä' mitkä bongattiin keväällä eräältä turkulaiselta purkutyömaalta. Tontilla oleva vanha hirsisauna, mikä oli alunperin tarkoitus siirtää tälle paikalle, oli niin laho, että paikkauksen  sijaan tehdäänkin samalla piirrustuksella uusi (kun noita hirsiäkin nyt sattui tulemaan isompi erä)
Kanalan päädyssä on kallio niin pinnassa, että homma oli aloitettava räjäytystöillä.

Louhe pinottiin kaivurilla saunan taakse jäävään rinteeseen. 
Valumuotit on rakennettu, vielä raudoitus ja sitten voidaankin tilata pumppuauto tuomaan betonie. 
Senverran paljon meillä on saunanpohjan teosta viimeaikoina jauhettu, että yöuniinki tahtoo puskea; yhtenä yönä unessani leivoin joulutorttuja ja isäntä lykkäytyi kaveriksi, mutta suututti minut niin että olin vielä aamullakin kiukkuinen, tekemällä torttutaikinalevyistä anturamuotteja!
Ei mulla muuta ;)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Paljon näkyvää pienessä ajassa

Yläkerta otettiin tavoitteeksi saada valmiiksi ennen koulujen alkua ja sen mukaisesti on paiskittu hommia. Onneksi lattialaudoitus oli tehty jo aikaisemmin valmiiksi, joten nyt tehtiin vain katon eristys ja pintahommelit ja väliseinät.

Katto oli kokonaan ilman eristeitä, pelkällä aluskatteella, joten aloitettiin sillä että rakennettiin kotelot eristeille- homma mikä on pelkkänä ajatuksena aiheuttanut isännälle pahoinvointia ja päänsärkyä, mutta mikä ei sitten ollutkaan niin paha. Nikkarointia ja naulausta.

Eristeeksi puhallusvillaa. Hyvin piti eristeet helteen ulkopuolella eikä ollut enää vintillä ollenkaan niin kuuma kuin ennen eristyksiä.
Kattoon helmiponttipaneeli, mikä sattumoisin oli tarjouksessa Starkissa just sillon ku tarvittiin. Ensimmäinen kerros pellavaöljymaalia maalattiin niihin ennen kattoon asentamista ja toinen paikanpäällä.

Väliseinän rakennus...
... Ja kiinteä komero Jennin huoneen puolelle.
Veikon huoneen "tapetit" ilmaisia 40-luvun sanomalehtiä.
Jennin huoneessa ostotapetti- poistokorista 2 euroa rulla.

Lattiaan suopakuuraus-itsetehdyllä suovalla tietysti!
Lipeästä ja pellavaöljystä keitettiin palasuopaa ja liotettiin se ämpärilliseen vettä.
Sitten juuriharjan kanssa kuurattiin lattia; ensin kastelu kylmällä vedellä, sitten suopakuuraus ja lopuksi huuhtelu luutulla! Ja ihanan kirkas tuli puulattiasta, silkkisen tuntoinen paljaan jalan alla. 
Listoja vaille valmis ja sellaiseksi nyt jää, kunnes oikeanlaiset listat kävelee vastaan!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesälomahommia

Tässä pikainen silmäys kesän aikaansaannoksista. 
Kanala on saatu tehtyä sisätiloiltaan melkein valmiiksi! Viimeisimpänä lattian laudoitus yläkerran puutavaraa odotellessa. Sisäseinät on kertaalleen maalattu ja ikkunat lasitettu. 
Kuistille muurattiin vanhoista uunitiilistä lattia. Tältä se näyttää saumauksen ja hionnan jälkeen. Pintaan on tarkoitus sivellä vielä vesilasia, jotta rosoinen pinta hiukan tasoittuu ja tulee vettähylkiväksi.


Yläkerta on viikossa edennyt hurjasti. Alkuviikosta saadaan se siihen pisteeseen, että voidaan loppuviikosta puhaltaa villat. Sitten vaan katon panelointi, lattian maalaus ja väliseinä ja se on siinä. Eiköhän tuon koulun alkuun mennessä saa asuttavaan kuntoon...

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pihasauna

Pihanperällä olevan saunarakennuksen siirto-operaatio kanalan päätyyn on tarkoitus toteuttaa tulevana kesänä. Siihen tähtääviä toimenpiteitä on tehty tässä parina päivänä. Ulkoverhouksen alta paljastui odotetusti kohtuullisen hyvin lahonut hirsiseinä.


 Nurkat vaikuttaa kuitenkin olevan jäsäkässä kunnossa, joten muutaman kokonaan uuden hirren ja paikkopalojen avulla siitä saadaan oikein hyvä! Mitä sitten jos paikkahirsiä on enemmän kuin alkuperäisiä.. ;)




Paikkaushirretkin on valmiina odottamassa kesän saunaurakkaa.


Kanalan uusi nousu

Viimesyksyinen kanalan ehostusoperaatio ( tai sen aloitus) on jäänyt kokonaan raportoimatta, joten talviunien aiheuttaman blogihiljaisuuden jälkeen aloitetaan muistelemalla menneitä.
Rakennushan oli aika haperossa kunnossa ja tarkoitus oli kunnostaa ne kohdat mitkä oli lahoja; aika paljon meni uusiksi.
Seiniin jouduttiin pistämään uutta lautaa sekä sisään, että ulos;)  Kattotuolit oli ehjät, niitä hiukan vahvisteltiin ja korjailtiin. 

Pari reipasta talkoomiestä ja -tuntia ja saatiin rakennus siihen kuntoon , ettei tarvi pelätä että kaatuu tuulessa!

Jokseenkin tässä kunnossa jäi kanala talvipaussille. Talosta ylimääräiseksi jääneet kattotiilet lapetiin katolle ja ikkunoihin laitettiin pressut suojaksi , ettei talven sateet pääse sisään. Oikeaan reunaan jatkeeksi on tarkoitus tulevana kesänä siirtää hirsisauna.